Ylioppilasmedia Aate » Blogi-kulttuuriareena http://aatemedia.fi Aatteen ylioppilasmedian ja kulttuuriareenan verkkosivusto Fri, 31 May 2013 09:40:22 +0000 en hourly 1 http://wordpress.org/?v=3.2.1 Elokuva elektroniikasta http://aatemedia.fi/elokuva-elektroniikasta/ http://aatemedia.fi/elokuva-elektroniikasta/#comments Mon, 16 Apr 2012 07:27:43 +0000 paatoimittaja http://aatemedia.fi/?p=522

Joskus viime vuonna saimme idean, että haluaisimme tehdä pienen dokumenttiprojektin kulutuselektroniikan huonosta laadusta ja tuotannon ympäristöongelmista. Vaikka idean käytännön toteuttamista hieman epäiltiinkin, päätyi se Hippifyysikot ry:n toimintasuunnitelmaan vuodelle 2012.

Maaliskuussa päätimme ryhtyä toimeen ja kokoonnuimme ideoimaan ja suunnittelemaan yhdistyksemme ensimmäistä dokumenttia. Halusimme haastatella myyjiä, ja kysellä, miksi tuotteet eivät kestä. Yksi esille tullut idea oli koittaa selvittää ja kuvata elektroniikkajätteen matkaa sorttiasemalta. Kantava filosofia oli alusta alkaen “better done than perfect” ja niinpä päätimme kunnianhimoisesta aikataulusta: suunnittelupalaverin jälkeen yksi lyhyt tapaaminen, sitten kuvaus yhtenä päivänä ja lopuksi kuvamateriaalin leikkaus yhdessä illassa.

Totuus oli lopuksi visiotamme työläämpi. Pääsimme kuvaamaan maaliskuun lopussa muutaman suunnittelupalaverin, useiden haastattelupyyntömailien ja laitetestauksen jälkeen. Kameran ja mikin saimme lainaan Aatteelta. Lisäksi käytimme äänityslaitetta toista ääniraitaa varten ja nauhoittaaksemme salaa myyjien kanssa käymämme keskustelut laitteiden ekologisuudesta. Kokemattomuus ja oudot laitteen tuntuivat kuvatessa. Mikin pitäminen sopivasti suun lähellä oli vaikeaa ja itse napsautin ääninauhurin epähuomiossa pois päältä kesken elektroniikkaliikevierailuni. Parin tunnin jälkeen siirryimme pääkohteeseemme Expert Lanternaan, jonne olimme onnistuneet sopimaan ainoan kunnollisen haastattelumme. Koko kuvausurakka oli ohi iltapäivällä.

Alkuperäisen suunnitelman vastaisesti emme saaneet elokuvan leikkausta valmiiksi ensimmäisen illan aikana, mutta kokonais editointiaika jäi kuitenkin alle kahdeksaan tuntiin. Kuva- ja äänimateriaalin leikkauksen saimme tehdä Aatteen videoeditointiin tarkoitetuilla laitteilla.  Aatteen kellari toi tavarapaljoudessaan ja epäjärjestyksessään mieleen omat teekkariajat. Tekniikan lisäksi tarjolla oli ystävällistä apua sekä editointiohjelman käyttämisen että lisänäytön käyttöönoton kanssa. Jopa pääsiäismaanantaina saimme apua, kun emme osanneet pakata valmista elokuvaamme. 

Projektin loppuun viemisestä tuli voittajaolo. Hätäinen aikataulu ja kokemattomuus varmasti näkyy lopputuloksessa, mutta nyt se on kuitenkin tehty ja aikataulussa loppujen lopuksi melkein pysynyt projekti ei vienyt voimia vaan innoitti ideoimaan jo seuraavia kuvausprojekteja.

Hippifyysikoiden ihkaensimmäinen dokumentti julkistetaan Kestävää elektroniikkaa? -seminaarissa tiistaina 17.4 Uudella ylioppilastalolla kello 18.00. Tervetuloa kaikki katsomaan tuotosta ja sitten keskustelemaan alustajien johdolla aiheesta hieman syvällisemmin!

Antti-Ilari Partanen

Hippifyysikot ry:n puheenjohtaja

]]>
http://aatemedia.fi/elokuva-elektroniikasta/feed/ 23660
Heissan! http://aatemedia.fi/heissan/ http://aatemedia.fi/heissan/#comments Tue, 13 Mar 2012 16:59:05 +0000 paatoimittaja http://aatemedia.fi/?p=429 Jee, maalaustyöt edistyvät! Studiokin sai tyylikkään, mustan lattian. Kävimme morjestelemassa KY-Speksiä ja mäenlaskijoita Ullanlinnanmäellä, lopputulokset löytyvät Ohjelmat -osiosta!

Seuraavaksi työn alle tutkivaa journalismia :)

-vesa

]]>
http://aatemedia.fi/heissan/feed/ 19831
Valoa tunnelin päässä! http://aatemedia.fi/376/ http://aatemedia.fi/376/#comments Tue, 21 Feb 2012 18:56:00 +0000 paatoimittaja http://aatemedia.fi/?p=376 Hyvät ystävät!

Vasara hakkaa, sirkkeli soi ja tuore maali tuoksuu täällä Jämeräntaival 1:n kellarissa. Ai miksi? No siksi että tänne syntyy uusi ja uljas, jokaista AYY:n jäsentä palveleva kulttuuriareena Aate.

No mikä se kulttuuriareena sitten on?

Emme tiedä emmekä haluakaan tietää. Tiedämme ainoastaan, että haluamme kehittää Aatteesta avoimen, käyttäjiensä näköisen ja muovautuvan foorumin kaikkea mahdollista luovaa toimintaa varten. Fasiliteeteissa löytyy: on TV-studio ohjaamoineen, esiintymislava, äänityshuone, videoeditointikoneita, valo-, äänitys- ja kamerakalustoa, äänentoistosysteemiä, työkaluja pieniin käsitöihin ja loungetilaa helppoja kohtaamisia varten. Puitteet ovat siis kunnossa, vain innostuneista ihmisistä Aatteen ympärillä on huutava pula. Haluan kohdata teitä kun haen keittiöstä kahvia tai käyn syömässä. Haluan että meille muodostuu yhteisö jossa saa luoda, kokeilla, oppia ja kokea uutta, yllättävääkin. Haluan että Aatteella muodostuu uusia bändejä, videoita, kaveriporukoita, käsitöitä, bileitä, workshoppeja, festareita, mitä tahansa mikä on teistä peräisin.

No miten siihen pääsee mukaan?

Ovesta. Nyt meillä on ovikellokin. Tulkaa käymään, juodaan sumpit ja ihmetellään. Tai jamitellaan. Tai pistetään alulle messevät festarit, bileet tai workshop mielenkiintoisesta aiheesta. Tai mitä tahansa. Jos nikkarointienergiaa löytyy niin ”pieni” remppaprojektimme kaipaa lisää käsiä (itseasiassa apu on enemmän kuin tervetullutta). Tällä hetkellä olemme vielä pienen remonttikaaoksen keskellä mutta muutamien viikkojen sisään pitäisi olla valmista, nopeamminkin jos tulette auttamaan. Sitten onkin aika spektaakkelimaisten avajaisten (joita muuten pitää ruveta suunnittelemaan. Anyone?)

 

Aatteella 21.2.2012

Vesa Rajala
vastaava tuottaja
+358 50 520 9425
vesa.rajalaayy.fi

]]>
http://aatemedia.fi/376/feed/ 19912
Talkooprojekti tarjolla yhdistykselle! http://aatemedia.fi/blogi_talkooprojekti_tarjolla/ http://aatemedia.fi/blogi_talkooprojekti_tarjolla/#comments Mon, 14 Nov 2011 17:31:38 +0000 paatoimittaja http://aatemedia.fi/?p=285 Talkooprojekti tarjolla AYY:n alayhdistyksille!

AYY:n kulttuuriareena ja ylioppilasmedia Aate hakee innostunutta, remonttitaitoista ja sitoutumiseen kykenevää talkooporukkaa tekemään toimitiloihinsa laajahkoa perussaneerausta. Työt sisältävät mm. maalausta, pintojen kunnostusta ja sekalaista asennustyötä. Alustavien suunnitelmien mukaan projektiin on tarkoitus käyttää n. kuukausi. Projekti alkaa mahdollisimman pian ja urakasta maksettava korvaus sovitaan tutustumiskäynnin ja tarkan työlistauksen tekemisen jälkeen yhdistyksen tekemän tarjouksen perusteella.

Yhteydenotot:

Vesa Rajala
vastaava tuottaja
ylioppilasmedia ja kulttuuriareena Aate
+35850 520 9425 / vesa.rajalaayy.fi

http://aatemedia.fi

]]>
http://aatemedia.fi/blogi_talkooprojekti_tarjolla/feed/ 20555
“Miksi ei?” http://aatemedia.fi/miksi-ei-2/ http://aatemedia.fi/miksi-ei-2/#comments Fri, 28 Oct 2011 17:23:08 +0000 paatoimittaja http://aatemedia.fi/?p=184 Tavallinen ihminen kysyy: ”Miksi?”

Luova ihminen kysyy: ”Miksi ei?”

Unettomia öitä, kymmeniä palavereja, massoittain eineksiä, litroittain kahvia, toivoa, epätoivoa, ahdistusta, sanoinkuvaamatonta onnistumisen iloa. Tuleeko tästä mitään? Kiinnostaako ketään? Mitä edes olemme tekemässä? Miksi olen tässä enkä tekemässä jotain helpompaa ja selkeämpää? Onko kakunpala liian iso haukattavaksi?

AYY:n piirissä on kiirinyt huhu, jonka mukaan otaniemeläinen televisiotuotanto olisi iäksi lakannut. Totta on, että Otaniemi Underground Broadcasting Systemin hautakivi pystytettiin keväällä Jämeräntaipaleelle. Voin kuitenkin ylpeänä ilmoittaa, että vapaa media ei ole kadonnut eikä tule ikinä katoamaan: Jämeräntaival 1:n kellariin syntyy vortex, jonka toivon vaikuttavan jokaisen aaltolaisen elämään.

Tähänastisen elämäni mielenkiintoisin, haastavin ja upein projekti on saamassa väliaikaisen muotonsa. Väliaikaisen siksi, että Aate uudistuu ja hakee uutta muotoa koko ajan, nyt ja tulevaisuudessa.

Aate haluaa ruokkia juuri sinun luovuuttasi, antaa juuri sinulle mahdollisuuden kokea uutta ja mahdollistaa juuri sinun ja muiden taiteesta, kulttuurista tai mistä tahansa luovasta toiminnasta kiinnostuneiden aaltolaisten kohtaamisen.

Pysy kanavalla:
http://www.facebook.com/AateMedia/
http://aatemedia.fi

Otaniemessä 28.10.2011

Vesa Rajala
vastaava tuottaja, ylioppilasmedia ja kulttuuriareena Aate

]]>
http://aatemedia.fi/miksi-ei-2/feed/ 18021